Juhannushäät

Rakkaus puhdas – kuin valkoinen tyynyliina, joka huntuna alleen kätkee seitsemän kukan seppeleen. Enteitä tulevasta, loitsuja rakkaudesta. Leijuu utuisen niityn yllä – nuo siivelliset aaveet, kun tyttö yöttömänä yönä kaikkeudelle kertoo haaveet. Juuri siinä mihin päättyä saa jotain vanhaa, jotain uutta uumenistaan maailma jo pintaan versoaa. Saan pitää sinut siinä, lainata vain hetken, vaan sininen se on kun tiedän, ettei ikuinen. Vain tuulessa se on loputonta, siksi kuiskasin ilmaan jo lapsena: “Voi kuljetathan hänen luo, elämään se toinen tuo, jonka kanssa yhteyden ja pyytettömän rakkauden, kokisin ja tuntisin, sen mistä olen kotoisin.” Ei koskaan voisi kadota, mikä syntyä sai tuulessa. Tuuli ääretön on ja loppumaton, niin rakkauskin ajaton, mittaamaton.