Taiteilija

”Missioni on tehdä arjesta ja elämästä hippusellisen verran kauniimpaa ja taianomaisempaa.”

Iiris Peltonen

On kuopiolainen eläinrakas muotoilija, joka alkoi varovaisesti kutsua itseään taiteilijaksi vasta vuonna 2023. Hänen perheensä koostuu puolisosta, kahdesta jo melko isoksi hurahtaneesta lapsesta, yhdestä koirasta, parista kissasta ja kesäisin lauman jatkeena on vielä kirjava joukko kanoja ja kukko jälkikasvuineen. Muotoilijan tutkinnon lisäksi hän on suorittanut media-alan koulutuksen. Ennen ryhtymistään yrittäjäksi, hän työskenteli mainostoimiston visuaalisena suunnittelijana, mutta koki olevansa ehkä liiankin luova markkinoinnin tehtäviin. Vapaa-aikanaan hän usein puuhastelee erilaisien rakennus- ja tuunausprojektien parissa, kiertelee kirppiksiä ja menee metsään. Kotoisin hän on Pielavedeltä ja vaelteli jo lapsena koiransa kanssa tuntikausia lähimetsien risteileviä polkuja pitkin, löytäen levottomalle mielelleen rauhaa vesien äärellä istuen. Ja niin hän tekee edelleenkin. Hän ei ole koskaan täysin kokenut sopivansa mihinkään joukkoon. Hän kuvailee itseään ulospäinsuuntautuneeksi erakoksi, jonka lapsena alkanut kyselyikä ei ole koskaan päättynyt.

Symbolistinen maalaaminen – merkityksiä kuvissa

Piirtäminen, luonto ja eläimet ovat aina olleet taiteilijan sydämen asioita. Hän rakastaa symboliikkaa, mytologioita ja mystiikkaa. Tarinoita ihmisten taustalla, syitä ja seurauksia. ”Lapsuudesta lähtien olen pohtinut asioiden ja tapahtumien syvempiä merkityksiä ja yrittänyt ymmärtää elämää. Olen myös opetellut hyväksymään, ettei kaikkiin asioihin välttämättä koskaan saa vastausta. Luonnon ja eläinten symboliikan hyödyntäminen myöhemmin taiteessani on tuntunut luonnolliselta jatkumolta pohdiskelevalle, merkityksiä etsivälle luonteelleni.” Teoksissaan hän käsittelee symboliikan keinoin erilaisia kokemuksia ihmisyydestä ja siihen kuuluvia kipeitäkin aiheita tunteineen. ”Taiteeni avulla tahdon ilmentää ihmisten yhdenvertaisuutta sekä yhteyttä luontoon ja sen kiertokulkuun. Olemme kaikki yhtä. Olemme kauniilla tavalla erilaisia, palasia jostain meitä suuremmasta kokonaisuudesta. Toivon taiteeni luovan merkityksellisyyden ja yhteyden kokemuksia. Syy, miksi tahdoin suunnitella teoksistani tuotteita, oli ajatus siitä, että taide ja estetiikka kuuluvat kaikille. Niiden avulla arjestakin voi tehdä vähän kauniimpaa.

Maalausprosessi

Teokset syntyvät havainnoimalla luontoa ja ympäröivää maailmaa sen ilmiöineen. Tulee inspiraatio, syntyy idea ja sitten lähes pakottava tarve sen ilmentämiselle. ”Olen ajan saatossa rakastunut siihen prosessiin, jonka jokainen työ tuo tullessaan. Ideointivaiheessa teen teoksesta luonnoksen, jonka mukaan lähden sitä toteuttamaan, mutta en orjallisesti noudata luonnostani, vaan annan idean elää prosessin edetessä. Kun alan maalaamaan, uppoudun niihin tunteisiin ja ajatuksiin, jotka alun perin saivat prosessin liikkeelle.” Hän kokee, ettei ole ainakaan toistaiseksi löytänyt sellaista yhtä ainoaa ja oikeaa itselleen sopivaa tekniikkaa, joka olisi vienyt mennessään. Tekniikka teoksille valikoituukin sen mukaan, minkä hän kokee palvelevan ideaa parhaiten, ja yleensä päätyy sekoittamaan eri tekniikoita keskenään. ”Maalaan akryyleillä ja akvarelleilla, levittelen sormin kuivapastelleja ja hiiltä, piirtelen kynillä ja tusseilla, sikin sokin sulassa sovussa, teoksesta riippuen. Pidän eteenkin töistä, jotka aiheuttavat minussa halun sutata ja roiskia maalia ympäriinsä, mutta erityisesti nautin, kun työ alkaa saavuttaa lopullisen muotonsa ja pääsen työstämään yksityiskohtia. Koen, että jokaisen teoksen taustalla on tarina, joka on halunnut tulla kerrotuksi.”