Herkkää ja niin haurasta, karua ja rosoista. Voiko kivusta ja kaaoksesta tehdä jotain kaunista?
Käynnissä on valtakunnallinen mielenterveysviikko. Mielenterveyteen liittyvät ongelmat koetaan edelleen asioina, joista ei mielellään avoimesti puhuta. Niitä hävetään ja pahimmassa tapauksessa, niistä saatetaan jopaa syyttää itseä ja pitää heikkoutena. Saatetaan ajatella: “Mikä minussa on vialla, kun en pysty siihen mihin muut pystyvät?”, vaikka todennäköisesti kyseessä on normaali asioiden syy ja seuraus suhde. Tietyt tapahtumat ja asioiden kulku, vain yksinkertaisesti johtaa tiettyyn lopputulokseen, henkilöstä riippumatta. Tärkeimpiä asioita mielenterveysongelmista kärsivälle olisi saada jakaa huoliaan ja ajatuksiaan, mutta valitettavan usein asioiden kanssa jäädään yksin. Niistä ei kehdata puhua tai ei ehkä haluta vaivata toisia raskailla asioilla. Pahimmassa tapauksessa ei ole ketään, jolle puhua. Tästä johtuen Inspiraation jäljillä -blogisarjani kolmas ja viimeinen osa käsittelee sisäistä maailmaa ja sen hyödyntämistä inspiraation lähteenä. Kuvallisen ilmaisun keinot ovat sekä yksi toimiva tapa ilmaista ja kanavoida tunteita, mutta myös keino jakaa tuntemuksiaan toisille, ilman sanoja tai selityksiä.
Omien tunteiden, kokemusten ja ajatusten käsittely voi olla voimakas inspiraation lähde taiteelle. Koen siinä mielessä olevani onnekas, koska olen hyvin nuoresta lähtien löytänyt itselleni sopivan keinon purkaa tunteitani ja sisäistä maailmaani sekä kuvallisesti, että kirjoittamalla. Taiteessani usein yhdistänkin nämä kaksi asiaa, koska melkein kaikkien teosteni kohdalla käy niin, että prosessin aikana ajatukseni jäsentyy myös sanalliseen muotoon ja näin ollen teokselle muodostuu prosessin aikana tarina. Jostain syystä (mitä en itsekään ymmärrä) tarina vielä muotoutuu runon tai lyriikan tyyppiseksi (huom. tyyppiseksi, en oikeasti ymmärrä runoudesta mitään). Tämä on mielestäni ollut melko mielenkiintoinen ilmiö. Olen pohtinut sitä toisinaan ja tullut siihen lopputulokseen, että kenties tehdessäni taidetta, käyn kuvantamaani aihetta prosessin aikana sen verran syvästi läpi, että ne tunteet ja kokemukset, joita käsittelen, jäsentyvät itselleni siinä samalla. Sisäinen maailma inspiraation lähteenä onkin kaikista mielenkiintoisin ja monimutkaisin selitettävä, koska siitä ei koskaan olla irrallaan. Se vaikuttaa jossain määrin aina syntyvään teokseen.
Miten kanavoida ja ilmaista tunteita, ajatuksia ja kokemuksia omassa luomistyössään?
Koska asia on jokaiselle henkilökohtainen, tähän ei ole mitään yksiselitteistä vastausta. Voin kuitenkin yrittää avata asiaa omasta kokemuksestani käsin. Ensinnäkin, vaikka edelleen elää myytti kärsivästä taiteilijasta, joka ainoastaan jatkuvalla kärsimyksellä ja omasta tuskastaan ammentamalla kykenee toteuttamaan hienoja teoksia, en ihan niele tätä. En sano sitä, etteikö tuskasta tulisi ammentaa. Ehdottomasti tulee ammentaa tuskasta, kivusta, kärsimyksestä ja maailman vääryydestä. Mutta ainakin oman kokemukseni mukaan, kun elämässä tulee p***aa niskaan, eikä aamuisin olisi edes kiinnostusta nousta sängystä ylös, ei siinä mielentilassa taidettakaan tehdä. Tai minä en ainakaan tee. Vasta sen jälkeen, kun ihan pahin kipu alkaa helpottaa, pystyy asiaa lähteä käsittelemään taiteen keinoin. Ja inspiraationa voi melankolian ja ahdistuksen sijaan aivan yhtä hyvin olla kiitollisuus, ilo ja onnellisuus. Tai mikä ikinä sisimmässä sitten liikuttaakin.
Käytännössä sisimmästään kumpuavaa voi lähteä tuomaan osaksi näkyvää maailmaa tutustumalla siihen varovaisesti. Eteenkin jos kyseessä on jokin epämääräinen asia tai voimakkaasti vaikuttava tunnetila, tunnustele ja tutustu siihen rauhassa, äläkä tee asiasta suoritusta. Tuntemuksien ja tunteiden kohdalla voit lähteä etenemään ensin esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla. Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? Koetko, että tuntemukseen liittyy jokin väri? Onko tuntemus jonkin muotoinen? Onko se selkeä vai kaoottinen? Tuntuuko se kevyeltä tai kenties raskaalta ja puristavalta? Voitko tuntea sen tietyssä kohtaa kehoa? Nouseeko mieleesi sanoja tai lauseita tai kenties jokin konkreettinen asia kuten paikka tai esine? Vähitellen kokemasi olo tai tunnetila alkaa muotoutua sinulle näkyvämmäksi ja tulee selkeämmäksi. Ole itsellesi armollinen, jos sinusta alkaa tuntua liian vaikealta tai tunnetilasi pahenee, älä jatka enempää. Etene hitaasti tunnustellen omaa vointiasi ja jatka aina vain sen verran kuin sinusta tuntuu hyvältä ja luontevalta. Anna prosessin soljua vapaasti omalla painollaan pakottamatta ja etene siihen suuntaan mikä sinusta tuntuu hyvältä. Parhaimmillaan inspiroidut prosessin edetessä koko ajan enemmän ja samalla huomaat olosi kevenevän. Kaikille ja/tai tietyissä tilanteissa sisimmän purku taiteen keinoin ei kuitenkaan sovi. Lisäksi on hyvä muistaa, ettei prosessissa välttämättä synny mitään upeaa, eikä kaikkien teosten ole välttämättä tarkoitus tulla valmiiksi. Voi kuitenkin olla, että prosessin aikana teokseen alkaa vähitellen muodostua vaikka jokin symboli, eläin, maisema, ihminen tai tapahtuma ja se saattaa saada vaikka kokonaan uuden merkityksen. Tekniikaksi sopii mikä vain mikä sinusta itsestäsi tuntuu luontevalta. Maalaaminen isolle pohjalle sopii hyvin esimerkiksi vihan ja kiukun tuntemuksien vapauttamiseen, koska maalaaminen isoin voimakkain vedoin purkaa tunnetta myös fyysisesti. Vinkkinä voin sanoa, että esimerkiksi akryyleillä maalaaminen on loistava tekniikka tällaiseen “tunnetyöskentelyyn”, koska voit maalata päällekkäin useita kerroksia prosessin mennessä eteenpäin ja tunteiden muuttuessa prosessin mukana. Joskus saatan sanoittaa tunnetilojani maalauspohjaan ja maalata kerros kerrokselta sanojen päälle. Siten ne tulevat osaksi teosta ja teoksen myötä kaikkea läpikäymääni, mutta jäävät muilta piiloon. Jos siis haluaa lähestyä jotain voimakasta tunnetilaa tai kokemusta taiteen avulla, se tulee kohdata. Pelottavaa, eikö?
Omasta sisäisestä maailmasta löytyy toki paljon kaikkea muutakin kuin tunteita, tunteet (tai niiden puute) vain tavalla tai toisella vaikuttavat kaikkeen kokemaamme. Moni taiteilija hyödyntää teoksissaan esimerkiksi unia, mutta yhtälailla teosten aiheiksi voi valikoitua jokin tietty tapahtuma, muisto tai muistikuva, mielleyhtymä tai täysin mielikuvituksen tuottama hahmo, paikka tai maisema. Unia ja kaikenlaisia outojakin ajatuksia kannattaa laittaa itselleen muistiin, koska harva meistä pääsee juuri sillä sekunnilla kun idea tulee mieleen, maalaamaan sen kanvaasille. Jos aihe, jota haluat purkaa kuvaksi on hyvin henkilökohtainen, etkä halua, että muut suoraan pystyvät tekemään siitä tulkintaa, hyödynnä symboliikkaa. Kuvanna vaikka eri ihmiset eläinhahmoina ja muunna paikka rakennuksen sijaan vaikka metsäksi. Keskity tapahtuman tunnelmaan ja siihen latautuneeseen tunnetilaan, millaisia tunteita se sinussa herätti ja ilmennä tätä esimerkiksi varjojen ja valojen määrällä, väreillä, sommittelulla ja perspektiivillä. Taide ei tunne rajoja, joten voit ihan hyvin toteuttaa villeimpiäkin ja täysin järjettömiltä tuntuvia ideoita ja kyseessä on sinun tulkintasi aiheesta, toisten mielipiteillä ei ole väliä.
Lopuksi
Toivon, että kirjoituksestani on sinulle hyötyä omasta sisimmästäsi löytyvän ilmentämiselle taiteen keinoin. Taiteen avulla elämän mustimmillekin varjoille voi antaa uusia merkityksiä, maalata niistä jotain kaunista ja jäsentää ne osaksi omaa elämänkulkua. Parhaimmillaan, se auttaa löytämään yhteyden toisiin ja sitä huomaa, ettei koskaan ollutkaan yksin. Jokainen meistä tulkitsee maailmaa ja elämää omasta sisimmästään käsin, mutta on hämmästyttävää huomata, kuinka paljon meillä ihmisillä on kuitenkin yhteneväisyyksiä kaikesta erilaisuudesta huolimatta.
